-
Vieraile 1800-luvun Halstöllä
Snappertunan kirkonkylässä sijaitseva Forngårdenin talomuseo avattiin vuonna 1958. Museossa voi tutustua siihen, miten 1800-luvun puolivälin saaristotilalla asuttiin. Huoneet ovat täysin kalustettuja sänkyjä, keittiövälineitä, rukkeja, työkaluja, taskumatteja ja voileimasimia myöten. Talomuseon päärakennus on matala punainen ns. paritupa, jossa lukee nimi Halstö. Kyseessä on Halstön 1700-luvulla rakennettu vanha päärakennus, joka on (kirjaimellisesti) kulkeutunut tänne. Snappertunalaiset yhdistivät 1940-luvulla voimansa perustaakseen talomuseon, jossa esiteltäisiin 1800-luvun elämää. Hankkeen vauhdittamiseksi perustettiin Snappertuna Fornminnesförening -muinaismuistoyhdistys, joka omisti museon vuoteen 1967 saakka. Sen jälkeen omistus siirtyi kunnalle. Snappertunalaiset kokosivat alueelle rakennuksia ja esineistöä koko seudulta, ja nykyisin museo koostuu päärakennuksesta, luhdista, kahdesta aitasta, nuottavajasta, ulkokäymälästä, ladosta ja pajasta. Kaikki rakennukset on siirretty alueelle muualta. Ennen siirtoa rakennukset…
-
Jäitä nostamassa
Jäät ovat kautta aikojen helpottaneet talviliikennettä saaristossa. Kun jäät ovat kantaneet, jääteiden avulla on usein voitu lyhentää etäisyyksiä. Jäillä oli kuitenkin ennen muinoin myös toinen tärkeä tehtävä: ne olivat pitkään ainoa tapa jäähdyttää ruokaa. Jäätä käytettiin jäähdytysmenetelmänä läpi koko 1800-luvun ja vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, kunnes jääkaapit vähitellen valtasivat alaa. Jääkauppa oli merkittävä elinkeino 1800-luvulla ja vielä 1900-luvunkin puolella. Suurena jäänviejämaana oli muun muassa Norja. Ihmisen ammattina saattoi olla jäännostaja tai jäänkuljettaja, ja työnkuvana oli nostaa jäälohkareita järvestä tai merestä ja kuljettaa niitä asiakkaille. Jäännostoon ryhdyttiin tammi–helmikuussa, jolloin jäät olivat paksuimmillaan. Merijäästä sahattiin suuria lohkareita, jotka vedettiin maihin. Raskaiden lohkareiden nostamisessa tarvittiin usein hevosen apua. Jäälohkareita säilytettiin päällekkäin…
-
Torpparintyttärestä Halstön voimanaiseksi
Tilat periytyivät Suomessa isältä pojalle lähes koko 1800-luvun ajan, kuten vanha laki määräsi. (Miehet ja naiset saivat yhtäläisen perintöoikeuden vuonna 1878.) Naisilla ei ollut muutenkaan paljon sananvaltaa: 25 vuotta täyttäneistä naimattomista naisista tuli täysivaltaisia vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla (1864). Sitä ennen naimisissa olevat naiset olivat aviomiestensä ja naimattomat naiset isiensä, lähimmän miespuolisen sukulaisen tai jonkun muun miehen holhouksessa. Vaikka asia ei ilmene virallisista papereista, Halstöllä piti 1800-luvun alussa komentoa nainen. Kristina Johansdotter Öhman, jonka isä oli torpparina Rösundin Möllvikissä, tuli Halstölle 21-vuotiaana avioiduttuaan vuonna 1812 Halstön isännän Eric Öhmanin kanssa. Eric oli kokenut kovia: kirkonkirjojen mukaan hänen kaksi ensimmäistä vaimoaan olivat kuolleet lapsivuoteeseen ja vain yksi hänen seitsemästä lapsestaan…
-
Gloholmenin ja Granholmenin torpat
Halstöhön kuului 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun puolellakin torppia, joita oli ainakin Granholmenilla ja Gloholmenilla. Torpparit asuivat torpparimökeissä ja viljelivät maata, kalastivat ja pitivät lehmiä. ”Vuokra” maksettiin tekemällä Halstön isännälle päivätöitä eli taksvärkkiä, mikä tarkoitti esimerkiksi osallistumista toukotöihin, heinäntekoon, sadonkorjuuseen tai perunannostoon. Torppa-nimitys juontuu jo keskiajalta, jolloin tiloja ryhdyttiin jakamaan osiin esimerkiksi perinnönjaon vuoksi. Tiloista pienimmät luokiteltiin torpiksi, ja niiden tarvitsi maksaa vähemmän veroa. Myöhemmin torppa-nimitystä alettiin käyttää pientiloista, jotka eivät olleet verovelvollisia mutta joilla oli velvollisuus tehdä taksvärkkiä maanomistajalle. Torppari ei siis itse omistanut viljelemäänsä maata. Suomessa oli 1800-luvun alussa noin 23 000 torppaa. Määrä kasvoi aina 1860-luvulle asti, jolloin torppia oli noin 70 000. Kun metsätaloudesta tuli yhä kannattavampaa,…
-
Entisajan metsästystarinoita
Suuri osa saaristolaisten ruokapöydän antimista tuli kausittain metsästyksestä ja pyynnistä. Haluttua ravintoa olivat paitsi hylkeet ja linnut myös linnunmunat. Hylkeistä käytettiin lihan lisäksi nahka ja ihra, josta keitettiin traaniöljyä esimerkiksi öljylamppuihin. Merilinnuista suosittua saalista olivat allit, haahkat, koskelot ja telkät, joita on päätynyt myös paikannimiin osoituksena metsästyksen tärkeydestä. Kevätmetsästys oli saaristossa erityisen tärkeää, koska sen myötä pöytään saatiin tuoretta lihaa pitkän talven jälkeen. Saaristolaiset pitivät myös huolta lintukantojen hyvinvoinnista asentamalla linnunpönttöjä ja ampumalla petoeläimiä. Linnustuksessa hyödynnettiin yleisesti houkutuslintuja, mutta merilintujen metsästyksessä käytettiin 1800-luvulla myös lintuverkkoja. Einar Öhmanin ”Söndagspromenader”-muistiinpanojen mukaan halstöläiset virittivät 1800-luvulla Flöxanin ja Halstön väliin lintuverkon pyydystääkseen alleja. Linnut nimittäin matkasivat pohjoisille pesimäpaikoilleen Itämeren kautta. Tuulen piti puhaltaa tietyltä suunnalta, jotta…
-
Nuottakalastusta Halstöllä
Nuottakalastus on vanha kalastusmenetelmä, joka on ollut käytössä keskiajalta lähtien. Silakkanuotta oli 1800-luvun puoliväliin saakka tehokkain väline kevätkutuisen silakan pyytämiseen. Nuottauksessa vedettiin vedessä suurta langasta solmittua verkkoa, joka suljettiin ympyräksi joko rannassa tai veneessä. Vetämällä nuottaa vedessä kalastajat saartoivat kalat nuotan perään, josta ne eivät päässeet pois. Halstön silakkanuotta Silakkanuotta oli tärkein kalastusväline Halstöllä 1800-luvulla. Kaikki langat kehrättiin ja kerrattiin omalla tilalla, ja siitä vastasivat äiti, tyttäret ja palvelijattaret aamu- ja iltapuhteella. Nuottalanka oli tehty hampusta ja pellavasta. Hamppua haettiin suurina paaleina Räävelistä (nyk. Tallinna), ja se puhdistettiin häkilällä ennen kehräämistä. Nuottaköydet punottiin lehmuksen kuoresta eli niinestä. Silakkanuotta oli erittäin suuri kalastusväline, jolla saattoi olla pituutta jopa 200 metriä. Pienemmillä…
-
Haltioita ja aallottaria Ådöllä
Kansanusko oli Suomessa vahvaa satojen vuosien ajan. Suomenruotsalaisia kansantarinoita kerättiin 1850-luvulta 1930-luvulle, ja ne koottiin teokseen Finlands svenska folkdiktning. Myös Halstöllä uskottiin haltioihin, maroihin ja aallottariin. Seuraavassa on muutamia 1900-luvun alussa kirjattuja esimerkkejä olennoista, joihin seudulla saattoi törmätä. Ådön aallotar ”Ådön aallottarella on tapana näyttäytyä. Sillä on pitkä, vaaleankeltainen tukka ja pitkät tissit. Kerran se pesi itseään Ådön törmällä, mutta katosi syvyyksiin heti soutajan nähtyään.” Ådön haltia ”Ådön haltia ei suvainnut Halstön Öhmanin harmaata hevosta. Kun Öhman kynti Ådöllä ja jätti hevosensa sinne yöksi, hän oli aina varma löytävänsä hevosen seuraavana aamuna vierinkivilltä, jonne haltia oli sen pakottanut odottamaan aamua ilman juomaa ja apetta.” ”Samainen Öhman lainasi kerran kaksi härkää…
-
Kesävieraita Halstöllä 1890-luvulla
Halstö sai ensimmäiset kesävieraansa 1800-luvulla. Meritiet olivat vuosisadan vaihteessa kehittyneempiä kuin maantiet, ja kaupunkilaisten oli helppo tulla saaristoon laivaväylillä liikennöineillä höyrylaivoilla. Suurimmilla höyrylaivoilla pääsi jopa Englantiin asti. Halstöllä herättiin ansaintamahdollisuuksiin ja päätettiin panna päärakennus vuokralle kesäkuukausiksi. Isäntä perheineen muutti puolestaan vanhaan päärakennukseen, joka sijaitsee nykyisin Forngårdenin talomuseossa. Vähitellen Halstöllä alettiin vuokrata enemmänkin kesäasuntoja, ja Helsinki–Tammisaari-reittiä liikennöinyt rannikkohöyry alkoi pysähtyä myös muun muassa Halstön, Busön, Dalkarön ja Gästansin laitureilla vuonna 1896. Ilmoitus Nya Pressen -lehdessä vuonna 1897: ”Kesähuvila. Luonnonkauniilla Halstöllä, joka sijaitsee höyrylaivaväylän varrella Barösundin ja Busön luotsipaikkojen välissä, on sattumoisin vuokrattavana päärakennus kesäksi. Huoneisto käsittää neljä kauniisti kalustettua huonetta, eteisen ja keittiön, ja vuokra on 125 mk.” Ilmoitus Hufvudstadsbladetissa…
-
”Onpa Halstöllä joitakin tammiakin”
Halstön vanhimmat yhä elossa olevat asukkaat ovat tammia. Tammea on pidetty kautta aikojen pyhänä puuna, mikä johtunee niiden pitkäikäisyydestä. Tammi voi nimittäin elää yli 1 000-vuotiaaksi. Halstön tammien joukossa tuskin on näin vanhoja yksilöitä, mutta niilläkin lienee ikää useampi sata vuotta. Vuonna 1747 Augustin Ehrensvärd kierteli Etelä-Suomen saaristossa, sillä Ruotsin kuningas oli määrännyt hänet rakentamaan valtakunnan puolustukseksi linnoituksen Helsingin edustalle. Ehrensvärd vieraili matkallaan Halstössä (josta hän käyttää nimeä Hallsten) ja mainitsee päiväkirjassaan muun muassa, että saarella on ”laihoa halkovia oikopolkuja”. Lisäksi hän mainitsee, että Halstöllä on tammia Kaikki tammet olivat Ruotsin kruunun omaisuutta aina Kustaa Vaasan hallituskaudesta vuodesta 1558 lähtien ja satoja vuosia siitä eteenpäin. Tämä johtui siitä, että puu käytettiin…
-
Halvskifte – jo keskiajalta asuttu saaristolaistila
Halstön (alk. Halvskifte) saaristolaistilalla on ollut asutusta jo keskiajalta lähtien. Ensimmäinen kirjallinen maininta saaresta on vuodelta 1451, jolloin kirjoitusasuna oli Halfskifftö. Saaren mainitseminen johtui siitä, että mies nimeltä Almand (viitannee saksalaista tarkoittaneeseen ranskan sanaan) oli määrätty maksamaan Ruotsin kruunulle flöte-veroa 8 äyrityistä (eräs hopeakolikko). Flöte-veron oletetaan tarkoittaneen erityistä verojärjestelyä, joka tarjosi tilallisille verohelpotuksia vastineeksi luotsimiehenä toimimisesta. Suomen rannikkoa myötäillyt laivaväylä kulki Halstön eteläpuolelta. Laivat pysyttelivät rannikon tuntumassa, koska ne olivat siten paremmin suojassa myrskyiltä. Saaristossa navigointi oli kuitenkin haastavaa, koska kulkuvedet olivat hyvin karikkoisia. Halfskifftöllä asunut Almand luotsasi ehkä aluksia kohtia Raaseporin linnaa, jonka kukoistuskausi oli 1450-luvulla. Raaseporin linna oli yksi Suomen rannikon puolustuslinnoista lännessä sijainneen Turun linnan ja itää…
