Gloholmenin ja Granholmenin torpat

 Halstöhön kuului 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun puolellakin torppia, joita oli ainakin Granholmenilla ja Gloholmenilla. Torpparit asuivat torpparimökeissä ja viljelivät maata, kalastivat ja pitivät lehmiä. ”Vuokra” maksettiin tekemällä Halstön isännälle päivätöitä eli taksvärkkiä, mikä tarkoitti esimerkiksi osallistumista toukotöihin, heinäntekoon, sadonkorjuuseen tai perunannostoon.

Torppa-nimitys juontuu jo keskiajalta, jolloin tiloja ryhdyttiin jakamaan osiin esimerkiksi perinnönjaon vuoksi. Tiloista pienimmät luokiteltiin torpiksi, ja niiden tarvitsi maksaa vähemmän veroa. Myöhemmin torppa-nimitystä alettiin käyttää pientiloista, jotka eivät olleet verovelvollisia mutta joilla oli velvollisuus tehdä taksvärkkiä maanomistajalle. Torppari ei siis itse omistanut viljelemäänsä maata.

 Suomessa oli 1800-luvun alussa noin 23 000 torppaa. Määrä kasvoi aina 1860-luvulle asti, jolloin torppia oli noin 70 000. Kun metsätaloudesta tuli yhä kannattavampaa, maanomistajat eivät enää entiseen malliin hyötyneet maan luovuttamisesta torppareille, vaan se otettiin mieluummin metsätalouskäyttöön. 1900-luvun alussa suurin osa Suomen torpista sijaitsi Länsi-Uudenmaan kartanojen mailla.

 

 

Gloholmenilla oli 1860-luvulla torpparina räätäli Wennerholm Pohjasta. Yhtä Gloholmenin edustan kareista kutsuttiin aiemmin Wennerholmin tervakariksi, koska torppari tapasi tervata veneensä siellä. Räätäli Wennerholmin Schana-vaimo oli hyvin taikauskoinen. Hänestä kerrotaan monia tarinoita. Schana kuulemma pelkäsi mätäkuuta, oli nähnyt haltioita Gloholmenilla ja tervannut kerran lehmänsä ja omat jalkansa. Lehmä oli kuollut, mutta Schana selviytyi.

 

 

Gloholmenin seuraava torppari oli leilintekijä Karlsson, jonka poika jatkoi Halstön renkinä muun perheen muutettua pois.

 

 

Myös Granholmen oli Halstön torpparitila, ja siellä asui 1800-luvun lopulla laivuri Maurits Sjölund Gestansista. 1890-luvulla hänelle ja hänen perheelleen siirrettiin asuintaloksi mökki Nothamnista. Sjölundin jälkeen saarta asutti kaksi muuta torpparia – toinen laivuri ja kalastaja. Viimeisen torpparin lapsi lunasti Granholmenin itselleen vuoden 1918 torpparilain ja torpparilaitoksen lakkauttamisen myötä.

Torpparilain mukaan torpparit saivat lunastaa enintään 10 hehtaaria peltoa ja 20 hehtaaria metsää. Lain ansiosta Suomessa muutettiin 1930-luvun loppuun mennessä yli 46 000 torppaa itsenäisiksi pientiloiksi, ja kahdeksasosa maan peltopinta-alasta muuttui samalla vuokramaasta omaksi maaksi.