Jäät ovat kautta aikojen helpottaneet talviliikennettä saaristossa. Kun jäät ovat kantaneet, jääteiden avulla on usein voitu lyhentää etäisyyksiä. Jäillä oli kuitenkin ennen muinoin myös toinen tärkeä tehtävä: ne olivat pitkään ainoa tapa jäähdyttää ruokaa. Jäätä käytettiin jäähdytysmenetelmänä läpi koko 1800-luvun ja vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, kunnes jääkaapit vähitellen valtasivat alaa. Jääkauppa oli merkittävä elinkeino 1800-luvulla ja vielä 1900-luvunkin puolella. Suurena jäänviejämaana oli muun muassa Norja. Ihmisen ammattina saattoi olla jäännostaja tai jäänkuljettaja, ja työnkuvana oli nostaa jäälohkareita järvestä tai merestä ja kuljettaa niitä asiakkaille.   Jäännostoon ryhdyttiin tammi–helmikuussa, jolloin jäät olivat paksuimmillaan. Merijäästä sahattiin suuria lohkareita, jotka vedettiin maihin. Raskaiden lohkareiden nostamisessa tarvittiin usein hevosen apua.   Jäälohkareita säilytettiin päällekkäin…

Tilat periytyivät Suomessa isältä pojalle lähes koko 1800-luvun ajan, kuten vanha laki määräsi. (Miehet ja naiset saivat yhtäläisen perintöoikeuden vuonna 1878.) Naisilla ei ollut muutenkaan paljon sananvaltaa: 25 vuotta täyttäneistä naimattomista naisista tuli täysivaltaisia vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla (1864). Sitä ennen naimisissa olevat naiset olivat aviomiestensä ja naimattomat naiset isiensä, lähimmän miespuolisen sukulaisen tai jonkun muun miehen holhouksessa. Vaikka asia ei ilmene virallisista papereista, Halstöllä piti 1800-luvun alussa komentoa nainen.     Kristina Johansdotter Öhman, jonka isä oli torpparina Rösundin Möllvikissä, tuli Halstölle 21-vuotiaana avioiduttuaan vuonna 1812 Halstön isännän Eric Öhmanin kanssa. Eric oli kokenut kovia: kirkonkirjojen mukaan hänen kaksi ensimmäistä vaimoaan olivat kuolleet lapsivuoteeseen ja vain yksi hänen seitsemästä lapsestaan…

 Halstöhön kuului 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun puolellakin torppia, joita oli ainakin Granholmenilla ja Gloholmenilla. Torpparit asuivat torpparimökeissä ja viljelivät maata, kalastivat ja pitivät lehmiä. ”Vuokra” maksettiin tekemällä Halstön isännälle päivätöitä eli taksvärkkiä, mikä tarkoitti esimerkiksi osallistumista toukotöihin, heinäntekoon, sadonkorjuuseen tai perunannostoon. Torppa-nimitys juontuu jo keskiajalta, jolloin tiloja ryhdyttiin jakamaan osiin esimerkiksi perinnönjaon vuoksi. Tiloista pienimmät luokiteltiin torpiksi, ja niiden tarvitsi maksaa vähemmän veroa. Myöhemmin torppa-nimitystä alettiin käyttää pientiloista, jotka eivät olleet verovelvollisia mutta joilla oli velvollisuus tehdä taksvärkkiä maanomistajalle. Torppari ei siis itse omistanut viljelemäänsä maata.  Suomessa oli 1800-luvun alussa noin 23 000 torppaa. Määrä kasvoi aina 1860-luvulle asti, jolloin torppia oli noin 70 000. Kun metsätaloudesta tuli yhä kannattavampaa,…