-
Jäitä nostamassa
Jäät ovat kautta aikojen helpottaneet talviliikennettä saaristossa. Kun jäät ovat kantaneet, jääteiden avulla on usein voitu lyhentää etäisyyksiä. Jäillä oli kuitenkin ennen muinoin myös toinen tärkeä tehtävä: ne olivat pitkään ainoa tapa jäähdyttää ruokaa. Jäätä käytettiin jäähdytysmenetelmänä läpi koko 1800-luvun ja vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, kunnes jääkaapit vähitellen valtasivat alaa. Jääkauppa oli merkittävä elinkeino 1800-luvulla ja vielä 1900-luvunkin puolella. Suurena jäänviejämaana oli muun muassa Norja. Ihmisen ammattina saattoi olla jäännostaja tai jäänkuljettaja, ja työnkuvana oli nostaa jäälohkareita järvestä tai merestä ja kuljettaa niitä asiakkaille. Jäännostoon ryhdyttiin tammi–helmikuussa, jolloin jäät olivat paksuimmillaan. Merijäästä sahattiin suuria lohkareita, jotka vedettiin maihin. Raskaiden lohkareiden nostamisessa tarvittiin usein hevosen apua. Jäälohkareita säilytettiin päällekkäin…
-
Väljemmille vesille
Itämereen laskettiin maailmansotien aikana noin 160 000 miinaa. Niistä 60 000 päätyi Suomenlahteen, joka olikin toisen maailmansodan jälkeen maailman miinoitetuin merialue. Alueitaan miinoittivat niin suomalaiset, saksalaiset kuin neuvostoliittolaisetkin. Suomenlahdella miinoja kylvettiin eniten Kotkan ja Haminan rannikolle sekä Porkkalan edustalle. Miinat olivat saaristossa ongelma ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Miinat jatkoivat ihmishenkien niittämistä myös toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. 1940-luvulla sattui monia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, kun maihin ajautuneita miinoja räjähti esimerkiksi lasten leikeissä. Onnettomuuksia tapahtui myös, kun miinoja löytäneet kalastajat yrittivät purkaa niitä itse. Nämä kolme otsikkoa on poimittu suomenruotsalaisista päivälehdistä vuosilta 1944–1949: ”Miinaräjähdys vaati kolme kuolonuhria”, ”Miina tappoi kaksi kalastajaa”, ”Lapset leikkivät rantaan ajautuneella miinalla, joka räjähti”. Halstöllä sattui vastaava onnettomuus…
