Entisajan metsästystarinoita
Suuri osa saaristolaisten ruokapöydän antimista tuli kausittain metsästyksestä ja pyynnistä. Haluttua ravintoa olivat paitsi hylkeet ja linnut myös linnunmunat. Hylkeistä käytettiin lihan lisäksi nahka ja ihra, josta keitettiin traaniöljyä esimerkiksi öljylamppuihin.
Merilinnuista suosittua saalista olivat allit, haahkat, koskelot ja telkät, joita on päätynyt myös paikannimiin osoituksena metsästyksen tärkeydestä.
Kevätmetsästys oli saaristossa erityisen tärkeää, koska sen myötä pöytään saatiin tuoretta lihaa pitkän talven jälkeen. Saaristolaiset pitivät myös huolta lintukantojen hyvinvoinnista asentamalla linnunpönttöjä ja ampumalla petoeläimiä.
Linnustuksessa hyödynnettiin yleisesti houkutuslintuja, mutta merilintujen metsästyksessä käytettiin 1800-luvulla myös lintuverkkoja. Einar Öhmanin ”Söndagspromenader”-muistiinpanojen mukaan halstöläiset virittivät 1800-luvulla Flöxanin ja Halstön väliin lintuverkon pyydystääkseen alleja. Linnut nimittäin matkasivat pohjoisille pesimäpaikoilleen Itämeren kautta.
Tuulen piti puhaltaa tietyltä suunnalta, jotta linnut lentäisivät aamuisella ruoanhakumatkallaan juuri tämän salmen kautta. Olosuhteiden ollessa otolliset kaksi miestä viritti verkon valmiiksi salmen molemmin puolin, sitoi köydet ja asettui vahtiin. Kun allit saapuivat lentäen, köysien solmut avattiin kiireen vilkkaa ja verkko putosi allien päälle. Sen jälkeen kolmas henkilö souti veneellä verkolle, irrotti linnut ja taittoi niiltä niskat.
Keväisin alleja saatettiin myös ”kalastaa” veteen lasketuilla verkoilla, koska allit etsivät ruokansa sukeltamalla.
Halstöllä on kerrottu (1900-luvun alkupuolella eläneestä) rengistä, joka ei antanut saaliin mennä ohi suun:
”Meillä oli Frasse-niminen renki, joka oli perin kiinnostunut metsästyksestä. Kerran kesken lukukinkerien hän näki salin ovensuussa seisoessaan ikkunasta, miten koskelopoikue katosi niemenkärjen taakse. Frasse vetäytyi vähin äänin, otti kyökin puolelta mukaan pari isänsä kivääriä ja etsi käsiinsä kanttori Bussmanin kaksi poikaa. Hän antoi molemmille kiväärit, otti omansa ylisiltä, ja sitten mentiin kohti Gammelhamnenia – –. Saliin kantautui kaksi laukausta, ja hämmästynyt rovasti keskeytti saarnansa. Isä kurkki turhaan, näkyisikö eteisessä Frassen vaaleaa hiuspehkoa – nimenhuudossa Frasse oli vielä ollut nuorten joukossa takimmaisena.”
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa metsästys alkoi verottaa luontoa liikaa, mikä johti laajoihin metsästyskieltoihin koko maassa. Luonnon ja eläinten suojelemiseksi perustettiin muun muassa Nothamnin yksityinen luonnonsuojelualue, joka on yksi Suomen vanhimmista. Vuonna 1926 perustetun alueen puuhamies oli Rolf Palmgren.
