-
1800-luvun julkkiksia saaristossa
Halstön seudulla ja lähisaaristossa liikkui 1800-luvulla muitakin historian suurnimiä kuin Suomenlinnan perustaja Augustin Ehrensvärd, josta kerrottiin aiemmassa blogikirjoituksessa. Venäjän tsaari Aleksanteri III ja hänen puolisonsa, Tanskan prinsessa Dagmar, purjehtivat Länsi-Uudenmaan saaristossa huvipurrellaan ja vierailivat muun muassa Källvikenissä Tammisaaren lähellä sekä Barösundissa. Keisaripari palasi seudulle useaan kertaan 1880–1890-luvuilla, ja muistona näistä vierailuista on Källvikenissä sijaitseva Dagmarin lähde, joka on nimetty prinsessan mukaan. Keisaripari herätti alueella huomiota, koska seurueeseen kuului kolme keisarillista huvipurtta ja useita luotsiveneitä. Snappertunassa viihtyi myös taiteilija Helene Schjerfbeck, jonka vanhemmat olivat kotoisin Länsi-Uudeltamaalta. Tove Virran kirjassa Helene Schjerfbeck – muistamme hänet (suom. Solveig Eriksson) kerrotaan Helenen oleskelleen paljon Snappertunassa vuosina 1890–1893. Hänen veljensä työskenteli tuolloin Raaseporin rauniolinnan…
-
Vieraile 1800-luvun Halstöllä
Snappertunan kirkonkylässä sijaitseva Forngårdenin talomuseo avattiin vuonna 1958. Museossa voi tutustua siihen, miten 1800-luvun puolivälin saaristotilalla asuttiin. Huoneet ovat täysin kalustettuja sänkyjä, keittiövälineitä, rukkeja, työkaluja, taskumatteja ja voileimasimia myöten. Talomuseon päärakennus on matala punainen ns. paritupa, jossa lukee nimi Halstö. Kyseessä on Halstön 1700-luvulla rakennettu vanha päärakennus, joka on (kirjaimellisesti) kulkeutunut tänne. Snappertunalaiset yhdistivät 1940-luvulla voimansa perustaakseen talomuseon, jossa esiteltäisiin 1800-luvun elämää. Hankkeen vauhdittamiseksi perustettiin Snappertuna Fornminnesförening -muinaismuistoyhdistys, joka omisti museon vuoteen 1967 saakka. Sen jälkeen omistus siirtyi kunnalle. Snappertunalaiset kokosivat alueelle rakennuksia ja esineistöä koko seudulta, ja nykyisin museo koostuu päärakennuksesta, luhdista, kahdesta aitasta, nuottavajasta, ulkokäymälästä, ladosta ja pajasta. Kaikki rakennukset on siirretty alueelle muualta. Ennen siirtoa rakennukset…
-
Yhtä soutamista ja huopaamista
Merellä kulkeminen oli pitkään omien lihasvoimien varassa. Keskiajalla merimatkojen mittayksikkönä oli veckosjö, jonka arvellaan tarkoittaneen soutajien vaihto- tai levähdysväliä. Päivässä ehti soutaa kuutisen veckosjötä. Yksi veckosjö oli noin 8–11 km, mutta sää- ja tuuliolot luonnollisesti vaikuttivat asiaan. Halstöllä ja muualla saaristossa käytettiin arkisin ja lyhyillä matkoilla ruuhia sekä verkko-, nuotta- ja sumppuveneitä. Yksinkertaisimpia ja yleisimpiä soutuveneitä olivat kölittömät ruuhet (eka). Ne olivat alun perin yhdestä puunrungosta koverrettuja. Ruuhia käytettiin lyhyillä matkoilla, pienillä kalaretkillä ja pienkuljetukseen. Suurempiin ruuhiin mahtui myös muutama lehmä, joten ne olivat käteviä kuljetettaessa eläimiä saarelta toiselle. Jos tuuli oli myötäinen, ruuhessa saatettiin nostaa pieni puuvillapurje, mutta kokeneet soutajat etenivät varsin nopeasti pelkillä airoillakin. Hieman suurempaa verkkovenettä (skötbåt) käytettiin…
-
Kalastuksesta ja kauppapurjehduksesta mökinvuokraukseen
Halstöllä tiedetään olleen asutusta noin 500 vuotta. Tätä selittänee keskeinen sijainti Suomen etelärannikon tärkeän laivaväylän varrella. Halstöläiset ovat aikojen saatossa eläneet merenkulusta, kaupasta ja luotsauksesta sekä saaristolaisille tyypillisestä monitoimisuudesta, jossa yhdistyvät metsästys, kalastus, maatalous ja karjanhoito. Keskiajalta lähtien Länsi-Uudenmaan saaristolaiset kävivät Räävelin (Tallinna) ja Tukholman kanssa aktiivisesti kauppaa, joka tunnetaan nimellä talonpoikaispurjehdus. Myös Halstön talonpojat tekivät läpi koko 1800-luvun kauppamatkoja Tukholmaan, Rääveliin ja Helsinkiin. 1900-luvulla toiminta kuitenkin hiipui, koska purjelaivojen aika alkoi olla ohi. 1700-luvun alusta lähtien Halstön tila on siirtynyt perintönä samassa suvussa. Ensimmäinen polvi lähti Hans Simonssonista, joka muutti Inkoon Espingsin kylästä ”Halfskiften autiotilalle” vuonna 1724. Tila oli ollut tyhjillään vuodesta 1713 lähtien, jolloin edellinen talonpoika oli paennut…
-
Hylkytavara kartutti kassaa
Suomen aluevesillä on tuhansia hylkyjä. Vanhimmat löydetyt hylyt ovat peräisin keskiajalta, kuten Halstön edustalla oleva Esselholmin hylky (josta voi lukea tästä blogikirjoituksesta). Video: Esselholmin hylky Haaksirikot ovat aikojen saatossa hyödyttäneet saaristolaisia, ja Gotlannin Fåröllä on jopa rukoiltu seuraavaa iltarukousta: ”Oi siunaa Herra pellot ja puut, siunaa piiat, rengit ja muut! Suo kalaa verkkoon ja kuutteja myös! Oi anna suuren laivan upota yös!” Haaksirikkoutuneista aluksista saatu tavara oli haluttua. Veneen arvokkain osa oli köysistö, josta saattoi saada reilusti rahaa, mutta arvotavaraa olivat myös masto ja purjeet. Jälleenmyyntiarvoa oli niin ikään irtaimistolla, kuten ruoanlaittovälineillä, ankkureilla, puusepän työkaluilla, kompasseilla ja muilla navigointilaitteilla, jotka tosin saatettiin pitää myös itsellä. Lastina saattoi olla puutavaraa, tervaa,…
-
Entisajan metsästystarinoita
Suuri osa saaristolaisten ruokapöydän antimista tuli kausittain metsästyksestä ja pyynnistä. Haluttua ravintoa olivat paitsi hylkeet ja linnut myös linnunmunat. Hylkeistä käytettiin lihan lisäksi nahka ja ihra, josta keitettiin traaniöljyä esimerkiksi öljylamppuihin. Merilinnuista suosittua saalista olivat allit, haahkat, koskelot ja telkät, joita on päätynyt myös paikannimiin osoituksena metsästyksen tärkeydestä. Kevätmetsästys oli saaristossa erityisen tärkeää, koska sen myötä pöytään saatiin tuoretta lihaa pitkän talven jälkeen. Saaristolaiset pitivät myös huolta lintukantojen hyvinvoinnista asentamalla linnunpönttöjä ja ampumalla petoeläimiä. Linnustuksessa hyödynnettiin yleisesti houkutuslintuja, mutta merilintujen metsästyksessä käytettiin 1800-luvulla myös lintuverkkoja. Einar Öhmanin ”Söndagspromenader”-muistiinpanojen mukaan halstöläiset virittivät 1800-luvulla Flöxanin ja Halstön väliin lintuverkon pyydystääkseen alleja. Linnut nimittäin matkasivat pohjoisille pesimäpaikoilleen Itämeren kautta. Tuulen piti puhaltaa tietyltä suunnalta, jotta…
-
Kun myrsky aiheutti rakennusbuumin saaristossa
Suomeen iski 28. elokuuta 1890 epätavallisen tuhoisa myrsky. Silloisten säähavaintojen mukaan lounaistuulen nopeus oli jopa 50 m/s. Todellista tuulenvoimakkuutta ei ole jälkikäteen pystytty vahvistamaan, mutta todennäköisesti se ylsi hirmumyrskyluokkaan, joka on 33 metriä sekunnissa tai enemmän. Elokuun myrskyksi kutsuttu myrsky riehui pitkin etelärannikkoa kuorien taloista kattopeltejä, rikkoen ikkunoita ja romahduttaen rakennustelineitä. Nya Pressen kuvasi myrskyä ”hirmuiseksi vihuriksi”, ja Västra Nyland -lehdessä kerrottiin, miten ”Knipan [Tammisaaren nykyisen Knipan-ravintolan edeltäjä] joutui ottamaan vastaan aaltojen voiman ja natisi liitoksissaan niiden syöksyessä suoraan salonkiin”. Myrsky vaati myös ihmishenkiä ja aiheutti monia haaksirikkoja merellä. Helsingin Kaisaniemen puistossa kerrotaan kaatuneen 950 puuta. Pahiten myrsky iski Etelä-Suomen rannikolle – lähinnä Uudellemaalle, mutta myös pääkaupunkiseudun itäpuolelle. Myrskyn jäljet…
-
Joulupäivänä 1878
1800-luvulla jouluvalmisteluihin meni koko joulukuu. Piti laittaa lipeäkala likoon, teurastaa sika (jos sellainen oli), leipoa leipää ja panna olutta. Lisäksi piti siivota ja pyykätä, jotta jouluna olisi paikat kunnossa. Joulu oli vuoden suurimpia juhlia, ja sen odotus toi valoa pimeisiin talvikuukausiin. Jouluna oli myös vuoden pisimmät vapaat. Joulukirkkoon mentiin kelillä kuin kelillä, ja kirkonmenot saattoivat alkaa jo aamuneljältä. Yleensä ne alkoivat kuitenkin kello kuusi. Vuonna 1878 joulukirkkomatka päättyi tragediaan, kun Halstöltä, Nothamnista ja Växäristä lähteneiden vene kaatui ja kuusi henkeä hukkui. Tapauksesta kirjoitettiin aikanaan paljon, koska menehtyneet olivat nuoria ihmisiä. Folkvännen-lehti kuvasi koko seutukuntaa ravistellutta tapausta näin helmikuussa 1879: Halstöltä lähti kolmen aikaan jouluaamuna kaksi veljestä ja…
-
Nuottakalastusta Halstöllä
Nuottakalastus on vanha kalastusmenetelmä, joka on ollut käytössä keskiajalta lähtien. Silakkanuotta oli 1800-luvun puoliväliin saakka tehokkain väline kevätkutuisen silakan pyytämiseen. Nuottauksessa vedettiin vedessä suurta langasta solmittua verkkoa, joka suljettiin ympyräksi joko rannassa tai veneessä. Vetämällä nuottaa vedessä kalastajat saartoivat kalat nuotan perään, josta ne eivät päässeet pois. Halstön silakkanuotta Silakkanuotta oli tärkein kalastusväline Halstöllä 1800-luvulla. Kaikki langat kehrättiin ja kerrattiin omalla tilalla, ja siitä vastasivat äiti, tyttäret ja palvelijattaret aamu- ja iltapuhteella. Nuottalanka oli tehty hampusta ja pellavasta. Hamppua haettiin suurina paaleina Räävelistä (nyk. Tallinna), ja se puhdistettiin häkilällä ennen kehräämistä. Nuottaköydet punottiin lehmuksen kuoresta eli niinestä. Silakkanuotta oli erittäin suuri kalastusväline, jolla saattoi olla pituutta jopa 200 metriä. Pienemmillä…
-
Kesävieraita Halstöllä 1890-luvulla
Halstö sai ensimmäiset kesävieraansa 1800-luvulla. Meritiet olivat vuosisadan vaihteessa kehittyneempiä kuin maantiet, ja kaupunkilaisten oli helppo tulla saaristoon laivaväylillä liikennöineillä höyrylaivoilla. Suurimmilla höyrylaivoilla pääsi jopa Englantiin asti. Halstöllä herättiin ansaintamahdollisuuksiin ja päätettiin panna päärakennus vuokralle kesäkuukausiksi. Isäntä perheineen muutti puolestaan vanhaan päärakennukseen, joka sijaitsee nykyisin Forngårdenin talomuseossa. Vähitellen Halstöllä alettiin vuokrata enemmänkin kesäasuntoja, ja Helsinki–Tammisaari-reittiä liikennöinyt rannikkohöyry alkoi pysähtyä myös muun muassa Halstön, Busön, Dalkarön ja Gästansin laitureilla vuonna 1896. Ilmoitus Nya Pressen -lehdessä vuonna 1897: ”Kesähuvila. Luonnonkauniilla Halstöllä, joka sijaitsee höyrylaivaväylän varrella Barösundin ja Busön luotsipaikkojen välissä, on sattumoisin vuokrattavana päärakennus kesäksi. Huoneisto käsittää neljä kauniisti kalustettua huonetta, eteisen ja keittiön, ja vuokra on 125 mk.” Ilmoitus Hufvudstadsbladetissa…
